perjantai 28. tammikuuta 2011

Revontuli


Lanka: liukuvärjätty vironvilla
Puikot: muistaakseni 6mm

Revontuli-huiveja olen kutonut aiemminkin ja tämä on muistaakseni nro 4. Huivi valmistui syksyllä, kun langan löysin lankavaraston kartoittamisen yhteydessä. Kokoa tuli taas oikein ruhtinaallisesti, ja kuvaamisen kanssa sai miettiä, että mitenhän tuon saisi kuvaan. Värit sattui kuitenkin kuvaan osumaan melko oikeina. Huivi löysi tiensä opiskelukaverille läksiäis/synttärilahjaksi.

Pikkutöitä

Lanka: Novita Tico tico
Puikot: 2,5mm

Nämä polvisukat valmistui joskus viime syksynä. Malli on kerrassan suloinen, joten piti päästä kokeilemaan ohjetta. Vähän synkkä väritys vauvansukiksi, mutta eihän kaiken aina tarvi olla niin hempeää.:D Tico tico oli sopivan ohut lanka tähän ja sitä oli jäänyt vajaa kerä, joten sillä nyt tällainen väritys. Sukille ei ole osoitetta valmiina, joten jäävät odottamaan, että pääsevät jonkun pienen jalkoja lämmittämään.

Ohjeet: Junasukat ja oma kokeilu vauvan lapaseen
Langat: osa Novitan Wool, muuten nimettömiä jämäkeriä
Puikot: 2,25mm

Lisää jämäkerien tuhoamista eli parit junasukat vähän ohjetta muunnellen ja vauvan lapaset kokeillen ja purkaen. Langat oli todella pieniä jämäkeriä, joten niistä ei paljon isompia olisi saanut aikaiseksi. Junasukat on just sopiva pikkutyö välissä, jos alkaa kyllästyttämään muu tekeillä oleva.:D Näillekään ei ole osoitetta tiedossa, joten jäävät odottamaan sopivia pikkujalkoja ja -käsiä.

Kaikki pikkutekeleet on vanhoja valmistuneita, joita oon yrittänyt kuvailla, että saa niitäkin tänne päivitettyä. Näitten kutomisesta ei toki ole selvästi muistissa mitä teki millonkin, mutta onpahan jotain edes muistissa.

Sukkaa ja lapasta

Ohje: Perusvillasukka, omakoko 36-37
Lanka: 7 veljestä, 047 vaaleanharmaa ja 587 verenpunainen
Puikot: 3mm

Tämän vuoden ensimmäiset sukat valmistui itselle, ohjeena ihan perusvillasukka 48s omaan jalkaan sopivaksi. Muutamat raitasukat oon tehnyt 5 kerroksen jaolla, mutta nyt tein 3 kerroksella ja oikein kivat tuli omasta mielestä.:) Tykkään tehdä näitä perussukkia, ja varsinkin kun yrittää saada lankavarastoa pienemmäksi, nämä on just sopivia lankojen tuhoamiseen.

Ohje: Huovutetut lapaset, naisten koko
Lanka: Huopanen, punasävyinen mix ja punainen
Puikot: 8mm

Nämäkin valmistui itselle tarpeeseen. Yhdet huopalapaset olen aiemmin tehnyt itselle Purosta, mutta niistä alkoi kämmenten puolelta huopuminen hupenemaan, eli neulomisjälki alkoi näkymään ja niistä melkein läpi näkee jo. En tiedä sitten auttaisko uudestaan koneessa pyöräyttäminen, mutta onpahan nyt sitten toisetkin huopalapaset. Nämä jäi vähän isoiksi, mutta toisaalta kunnon pakkasella mahtuu alle lisää lämmikettä, joten en varmaankaan ala uudestaan näitä pyörittämään koneessa. Miehekkeelle tein sillon joskus myös Purosta huopalapaset ja kuulemma ovat oikein hyvät ja lämpimät sormikkaitten päällä pakkasilla. Itsekin olen tykännyt näistä huovutetuista kun ei ihan heti tuuli mene läpi, joten lämpimät ovat.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Koiran villapaita

Ohje: Koiran villapaita, koko M
Lanka: 7 veljestä, 047 vaaleanharmaa
Puikot: Joustimissa 2½, muuten 3

Satuin löytämään DROPS:n sivuilta tuon ohjeen, ja sitä pyörittelin kauan aikaa, että teenkö vai en. Omat otukset on sen verran isoja ja karvasia, että niille ei oikein villapaitaa kannata alkaa kutomaan, mutta onneksi mun vanhemmilla on kuvassa oleva beagle, joka näin talvella hyvinki herkästi palelee. Eihän se auttanut kun ottaa mitat koirasta ja kokeilla, ja aika sopiva villapaidasta tuli. Loppuvaiheessa pääsin onneksi sovittamaan, koska selkä oli selvästi pitempi kuin ohjeessa annetuissa mitoissa, joten pituutta tein vähän lisää. Etutassujen "lahkeitten" silmukkamäärä tuntui suurelta, joten kokeilin ensimmäisen muistaakseni 44 silmukalla (ei pääse nyt tarkistamaan silmukkamäärää kun paita on jo luovutettu eteenpäin :)), ja kun se oli sopiva niin tein toisen samalla silmukkamäärällä. Ohjeessahan oli annettu 52s noihin lahkeisiin tuossa koossa, mutta jos itselle teen villasukat 48s, niin tuntui pikkasen liialta silmukkamäärältä. Kuva on vähän huono, kun malli ei hirveesti perusta tuosta poseeraamisesta, joten palmikoista ei juuri selvää saa. :/ Villapaita oli tämän vuoden puolella ensimmäinen valmistunut työ, valmistui juurikin 1.1.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Aloitus

Neulomisiin liittyvän blogin aloitus on ollut mielessä jo pitkän aikaa, mutta jos nyt viimein ja vihdoin saisin tämän aloitettua. Pääasiassa neulomisia on tullut tehtyä jo jonkun aikaa, mutta niiden kirjaaminen on jäänyt väliin eikä sitä sitten enää myöhemmin millään muista miten tuli jokin tehtyä, jos ei ihan ohjeen mukaan mennyt. Toivottavasti nyt sitten saan aikaiseksi tänne laiteltua noita valmiita niin voi sitten myöhemmin tarkastella, että mitä kaikkea on saanut aikaiseksi. :)
Olen vajaa kolmekymppinen Oulussa asuva harrastelija. Taloudessa asustaa myös avokki, joka jaksaa lankavarastoa ihmetellä aika ajoin, sekä kaksi koiraa, joiden touhuista on enemmän omassa blogissaan (jos siis sitäkin muistan päivittää :D ). Nyt vasta opettelen bloggerin käyttöä, kun aiemmin on ollut vuodatus käytössä, mutta jos tämä tästä ajan myötä helpottuu. Kuvien laatu on mitä on kun käytössä on vain vuosia vanha pokkarikamera, mutta jos joskus vaikka voittais lotossa (tai saan oman alan töitä :D ) niin voisi toteuttaa haaveet järkkärin suhteen. :)