keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Ensimmäiset satoon






Ohje: Perusvillasukka lyhyellä varrella, koko 36-37
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3mm

Viimein ja vihdoin edes hiukan ehdin kirjottaa, eli ensimmäiset sukat Sukkasadon Heinälatoon. Nämä sukat valmistui jo melkein 3 viikkoa sitten, mutta ensimmäinen ongelma bloggauksessa oli, että muutto oli just saatu tehtyä, joten ei vain aikaa ollut tuoda näitä tänne esiin. Toisena sitten ei myöskään kuvien siirtopiuhaa löytynyt mistään, joten eipä näitä kuvia saanut koneellekaan. Kiireet vaan jatkui (ja jatkuu kyllä edelleen), mutta nyt sain sen verran pihistettyä aikaa, että pääsen kirjaamaan nämä tänne. Eli nämä on tehty melkeinpä kokonaan työmatkoilla bussissa, ja yllättävän vaivattomasti onnistui tuo ruuhkabusseissa neulominen. Minulla kun on nyt tällanen "normaali"-ihmisten työaika, joten kuljen just siihen aikaan kun kaikki muutkin. Työmatkaan menee reilu puoli tuntia yhteen suuntaan, joten oikein hyvin ehtii saada jotain aikaiseksi. Sukat tuli itselle kotikäyttöön, ja ovat jo ahkerassa käytössä olleet. Tällaisia lyhytvartisia sukkia en ole aiemmin tehnyt, mutta nyt sitten tällaiset, kun ei tässä sisällä hipsutellessa sitä vartta tarvitse lämmittämään:)

Toiset sukat on jo hyvää vauhtia etenemässä, ja nekin on pääasiassa työmatkojen tuotosta. Ensimmäinen sukka alkaa olla jo lähellä kärkikavennusta:) Piti muka itselle haastetta lisätä, niin nämä eivät ole ihan perussukat, vaan tehdessä on pitänyt palmikkoa vääntää ja kerroksia laskea.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Sukat aloitettu

Eli onneksi en laittanut tavoitteita sukkasatoon... Viikko ehti mennä tätä syyskuuta ennenkuin pääsin edes aloittamaan eikä vauhti huimaa aloituksen jälkeen. Mutta kuitenkin ensimmäinen satopari aloitettu, erittäin nopeat olisi tehdä jos olisi enemmän aikaa, mutta pitää yrittää saada täällä uudessa kodissa tavarat paikoilleen niin kutomiselle jää tosi vähän aikaa. Ja itse asiassa tämä aloitettu pari on tähän asti toteutettu melkein kokonaan bussissa työmatkoilla :D Toinen lyhytvartinen sukka valmistui eilen kotimatkalla, ja illalla aloitin toisenkin, joten toivottavasti nyt ei hirveän kauaa mene sukkasadon ensimmäisen parin valmistumiseen :)